Melkoinen tauko tulikin tässä pidettyä. Mutta mihin jäätiin? Arvonta oli ja meni, kosmetiikka lähti uuteen kotiinsa. Jos olette täällä hiljaisuuden vallitessa blogissani vieraillut, olettekin varmaan bongailleet instagramista vähän viime päivien tunnelmaa, vaikka olen sielläkin aika laiskana ollut. Talvi ei täällä osaa päättää tulisiko vai menisikö se, joten vuorotellen rämmitään loskassa, vedessä ja lumessa tai liukastellaan jäätiköillä. Pahasti näyttää siltä, että valkea joulu jää tänä vuonna vain haaveisiin ja se kyllä kieltämättä pilaa tunnelmaa jonkin verran...Viime sunnuntaiaamuna ikkunasta näkyi vielä niin lupaava näky, mutta se katosi ankean maanantain myötä.
Sitten viime postauksen olemme juhlistaneet hääpäiväämme (6 vuotta!) syömällä Classic American Dinerissa Finlaysonilla ja katsomalla Hobitti 2:n, josta molemmat pidimme enemmän kuin ensimmäisestä. Onneksi kumpikaan meistä ei olettanut sen olevan suora kopio kirjasta... Oikein hyvä mielestämme kuitenkin!
Mukavalta, pehmoiselta pilveltäni leijailin kuitenkin aika nopsasti alas maanantaina, kun eläinlääkärissä Milon sydämestä kuului voimakas sivuääni molemmilta puolilta, eikä hampaidenpuhdistusoperaatio ollutkaan sitten hyvä ajatus. Koira riemuitsi, kun saikin syödä kuivattua possunsydäntä, mutta emäntä vaipui masennuksen syövereihin. Soittelin sitten heti muutkin eläinlääkärit läpi ja soitin äidilleni, että soittaa myös tuttuun eläinlääkäriin Seinäjoella, koska sen sijaan, että maksaisin heti n. 250 euroa ultrasta täällä, haluan myös jonkun toisen kuuntelevan Milon sydämen. En nimittäin ollut kovin vakuuttunut tuosta Hakametsän Eläinlääkäripalvelun toiminnasta.
Saavuin paikalle klo 16:15 ja aikamme oli klo 16:30. Ilmoittauduin ja istuin odottamaan. Kun kello oli jo 16:45, alkoi Milo olla aika hermona, oudossa paikassa, kuunnellen toisten eläinten ääniä sairaalamaisessa tilassa. Milo vinkui, pyöri, läähätti ja oli muutenkin samanlaisessa tilassa kuin uutena vuotena rakettien paukkeessa. Klo 17:00 kysyin samalta vastaanottovirkailijalta, että meneeköhän tässä vielä kauan, kun me mentäisiin sitten vaikka ulos odottelemaan, että koira vähän rauhoittuisi. Virkailija kysyi OLIKO MEILLÄ AIKA VARATTUNA. Katsoin häntä hetken hölmistyneenä, koska olimmehan ilmoittautuneet hänelle ja istuneet hänen nenänsä edessä kolme varttia eikä siinä välillä ollut juuri asiakasrynnäkköä koettu. Huhhei. Kun viimein pääsimme lääkäriin, hän pikaisesti pahoitteli myöhästymistään, vilkaisi koiran hampaat parissa sekunnissa (Milo irvisteli jostain syystä) ja kuunteli sydäntä hetken, ilmoittaen sitten, että sieltä löytyy sivuääni. Sen jälkeen hän ei enää koiraan koskenut. Kassalta sain käteeni 68 euron laskun (+ 3 euroa possunsydämestä). Olisin jotenkin arvellut laskun olevan pienempi, kun mitään ei tehtykään. Jäi mietityttämään, että kuinkakohan paljon sivuäänestä selittyi koiran paniikilla...
Peruin eilen sen ultran, jonka varasin jo Milolle (ja jota en tiedä miten olisin maksanutkaan), koska saamme Milon ultraan tuttuun eläinlääkäriin Seinäjoelle joskus helmikuussa (ja siellä hinta on alkaen 170 euroa). Koska Milolla ei ole mitään oireita, ei Milon "oman lääkärin" mukaan kannata vielä panikoitua ja kiirehtiä. Seinäjoen lääkäri kertoi, että sydämestä on jo aiemmin kuulunut lievä sivuääni, mutta hän ei katsonut sen aiheuttavan mitään toimenpiteitä. En sitten tiedä oliko tämä tieto aikoinaan isälleni kerrottu, kun hän on Milon kanssa lääkärissä käynyt, mutta äidille ja minulle hänkään ei ollut siitä vihjaissut mitään. Joka tapauksessa, Milo kuunnellaan uudelleen Seinäjoella ensitilassa ja sitten sen mukaan edetään ultran suuntaan. Kyllä ne rahat siihen jostain löytyy, vaikka Mike pian työttömäksi jääkin... Milo on kuitenkin ollut mukana elämäni kaikissa suurissa tapahtumissa ja osoittautunut minulle mittaamattoman arvokkaaksi.
Nyt täytyy kiiruhtaa tästä töihin, mutta yritän nyt päivitellä tätä blogia hieman aktiivisemmin, vaikka sitten pienilläkin jutuilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti